Leo Gabriel
Leo Gabriel (11. syyskuuta 1902 Wien – 1987 Wien) oli itävaltalainen, katolinen filosofi. Gabriel opiskeli skolastista filosofiaa ja teologiaa Innsbruckissa ja väitteli tohtoriksi vuonna 1926, myöhemmin Wienistä vuonna 1929.[1]
Gabriel edusti hyvin konservatiivista filosofiaa. Hänellä oli yhteyksiä austrofasismiin ja hän oli Moritz Schlickin murhanneen kansallissosialistisen opiskelijan Johann Nelböckin ystävä.[2] Konservatiivinen katolinen ja antisemitistinen lehdistö olivat tyytyväisiä murhaan.[3] Schlickin murhaoikeudenkäynnissä ilmeni, että Gabriel olisi yllyttänyt Nelböckiä Schlickiä vastaan valheellisin syytöksin. Gabriel itse kieltäytyi todistamasta oikeudenkäynnissä ja pakeni piiloon erääseen luostariin.[4]
Gabriel sai habilitaation vuonna 1947. Hänestä tuli Wienin yliopiston filosofian professori 1950 ja varsinainen professori vuonna 1951. Hänellä oli useita kunniatehtäviä filosofisten järjestöjen ja kongressien johdossa. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1972.[1]
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Führertum und Gefolgschaft. Sozialphilosophische Zeitschau (1937)
- Von Brahma zur Existenz (1949)
- Logik der Weltanschauung (1949)
- Existenzphilosophie (1954)
- Einführung in indisches Denken (1957)
- Mensch und Welt in der Entscheidung (1961)
- Integrale Logik, die Wahrheit des Ganzen (1965)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Austrian Philosophy: Leo Gabriel (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Risse im Context XXI: Nachhaltige Wirkungen. 7-8/01 - 1/02.
- ↑ Simon, Peter: "Whose Fault? The Origins and Evitability of the Analytic–Continental Rift". International Journal of Philosophical Studies, Volume 9, Number 3 / August 1, 2001.
- ↑ Hintikka, Jaakko (2001): ”Looginen empirismi 58 vuotta myöhemmin”, teoksessa Hintikka, Jaakko: Filosofian köyhyys ja rikkaus: Nykyfilosofian kartoitusta. (Toimittaneet Janne Hiipakka ja Risto Vilkko) Helsinki: Art House, 2001. ISBN 951-884-302-3
| ||||||||||||||||||
